sunnuntai 18. tammikuuta 2009

20000 mittarissa

Hupsista niin se aika taas on kulunut ja kävijämäärää lähentelee jo uhkaavasti, mikä on erittäin ihanaa ja kiitos siitä Teille kaikille, jotka käytte sivuillani. Siispä pistän arvonnan pystyyn niiden kesken, jotka jättävät kommentin ja linkin korttiin tai johonkin muuhun askarteluun, jossa olet käyttänyt jotain kierrätysmateriaalia esim. tapettia, vanhoja nappeja, autotallikamaa =) tai jotain muuta kivaa.
Suoritan arvonnan kommentin/linkin jättäneiden kesken Ystävänpäivänä, eli aikaa on vielä askarrella.
Marika L. halusi myös blogottomana osallistua arvontaan, joten laitoin kuvia hänen korteistaan tähän postaukseen. Ja tässä vielä Marikan kertomus kortin teosta:
Kortti pohjan olen tehnyt muro paketista, josta tuli kyllä tyttäreltäni huutia, ei oikein ymmärtänyt miksi tein noin...Taustapaperin olen värjännyt tee pussilla, liottaen sen eka kuumassa vedessä ja kulma palat olen värjännyt punajuuren liemellä vaikka eivät oikein kunnolla näy...Sydän muodot ovat muropaketin ja kananmunan kuorta päällä!!! Kaksipuoleisella teipillä ovat kiinni.Kukat ovat vanhasta kortista, niistä ensimmäisistä jotka ovat aivan älyttömiä mutta en ole keksinyt niille käyttöä mutta näin....
Huh Huh, nostan hattua vitseliäisyydelle, mutta aivan mahtavat nuo sydämet ja koko kortti, eikö???


19 kommenttia:

  1. Onnittelut kävijämäärästä!!! askartelen ja linkitän myöhemmin... nyt työt kutsuu..=)

    VastaaPoista
  2. Onnea kävijämäärästä:)

    Linkissä on mun kortti, käytin siinä pitsiä, enkä ees muista mistä sen repäsin:D
    Tulee kyllä käytettyäpaljon nappeja, tuota pitsiä, kankaita, paperinarua, ja vaikka mitä. Yleensä en nakkaa mitään roskiin mitä voi hyödyntää jotenkin noissa askarteluissa;)
    Tavaraa siis kertyy enemmän, kuin mitä kerkee käyttää:D
    Tilanpuute kohta, heh.

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut minultakin! Olen käyttänyt vanhoja nuppineuloja , joulukuusenkoristeita ,nappeja ,tapetteja ja kaikenlaista,en nyt kaikkea muista,mutta käykö nuo!keskiviikko, tammikuu 14, 2009

    VastaaPoista
  4. Onnea kävijämäärästä.

    Sinun innoittamana sain aikaan kokeilla niitä haaraniittien kirkkaita koteloita helistinkortin helistinosaan.

    Haaraniittien laatikoiden lisäksi kortteilussa olen käyttänyt nauhoja, nappeja, lahjapaperia, kuusenkoristeita yms..

    VastaaPoista
  5. Onnittelut :)
    Mm. tähän korttiin olen käyttänyt paperia (tuo ruskea), joka on tullut jonkin pakkauksen mukana. Narukin on säästetty ties mistä systeemistä.

    VastaaPoista
  6. Nyt on kortti tehty..

    VastaaPoista
  7. Mitäköhän sähläsin..?!? tuo äskeinen kommentti on minun.. eli siis kortti valmis..

    VastaaPoista
  8. Tietysti pitää päästä arvontaan mukaan. Jo tehdyistä korteista kierrätysmateriaalia olen käyttänyt Jehkottaren haasteissa numero 27 ( neulomisesta yli jäänyttä lankaa ), numero 30 ( vanhat napit ) sekä numero 39 ( tulleen joulukortin kuori ). Ja nämä löytyvät Kirsikan vanhasta sekä yksi myös uudesta blogista. Ja vielähän tässä ehtii tehdä vaikka mitä =)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut ISOSTA kävijämäärästä! Ehdottomasti haluan mukaan arvontaan:) Nimeni alta löytyy linkki suoraan blogiini ja sytykeruusuihin. Niissä ei ole käytetty mitään uutta (tai no osassa on uudet sellofaanipussit).

    VastaaPoista
  10. Onnea! Melkoisen hurja kävijämäärä!

    Käytän aika usein kierrätysmateriaalia, tässä linkki uusimpaan korttiini, kierrätysmateriaali on taustapaperi

    http://tuulentuvassa.blogspot.com/2009/01/ruusun-sulle-antaisin-i-would-give-you.html

    VastaaPoista
  11. ONNITTELUT sinulle ja kauniille blogillesi! Kierrätysmateriaaleista tulee käytettyä nappeja, papereita, lehtiä ja nauhoja. Muuhun askarteluun sitten jos minkä purnukan kantta:) Tässä linkki hääkortteihin (tuo violetin värinen korttipohja, jossa on vaaleanpunainen tapetti/seinäboordi sydämellä hääparin takana):

    http://minskunbox.vuodatus.net/blog/category/H%C3%A4%C3%A4t

    VastaaPoista
  12. Onnee kävijämäärästä. Pääsiäinen on tulossa joten tässä linkissä oiva kierrätys idea :) keksinyt by me :D

    VastaaPoista
  13. Onnittelut blogisi hurjasta kävijämäärästä!

    Viikko sitten tein kortin lähes kokonaan kierrätysmateriaaleista:tarvitsin intiaaniaiheisen kortin, mutta sopivia kuvia ei ollut, joten kortin pohjaksi laitoin kaksipuoleisella teipillä käytöstä poistuvasta sohvastamme taustapuoleltaan luonnonväristä mokkanahan oloista nahkaa, pohjanaan ruskea kartonki pahvilaatikosta.
    Intiaanipäällikön päähineen sulat tein valkoisista isoista askarteluhöyhenistä copic-tusseilla värittäen.
    Sulat viuhkaksi samasta nahasta leikatulla suikaleella, johon pujotin vanhasta helminauhasta inkkarihelmiä.
    Kulmakoristeet ja paperiboordit kortin taakse kirjekuorisetissä olleista paperinauhoista.
    Kuvaa en ehtinyt kortista ottaa, kun se jo piti kiikuttaa päivänsankarille.

    Oliverian blogista löytyy yksi vauvakorttini, jossa olen käyttänyt kynttilämansetista ottamiani kukkia.
    Manseteissa joskus ihan kivoja kukkia, ovat välillä vain turhan tiukasti kiinnitetty :)
    http://oliveria.vuodatus.net/blog/category/AnitaH%3An+kortit

    VastaaPoista
  14. Taina Korttipuoti Tiinan haasteeseen tekemässäni kortissa olen käyttänyt taustapaperina tapettia, kuva kortista. Tuossa aiemmin on jo maininta sytykeruusuista, niihin saa kätevästi tuhottua kananmunakotelot ja kynttilän jämät, täältä löytyy hyvä ohje. Tekemiäni sytykeruusuja en olekaan (vielä) muistanut kuvata.

    Onnittelut kävijämäärästä!

    VastaaPoista
  15. Tässä linkissä on vauvakortteja ja ekassa kortissa pohjapaperi onkin tadaa tapettia..
    http://tanjuska67.vuodatus.net/blog/category/Christmas+Special+CardChallenge+2008
    Myös kylän komein juhlii kortissa on tapettia:http://tanjuska67.vuodatus.net/page/Leimasinkuvista_korteiksi.Käytän muutenkin paljon tapetteja, nappeja,silkkikukkia jne..korteissani ja muissa askarteluissani =). Kierrätys kunniaan! Onnea muuten hurrrjasta kävijämäärästä.

    VastaaPoista
  16. Onnea kävijämäärästä! Olen käyttänyt kierrätysmateriaaleja ennenkin, mutta tein tätä varten ihan uuden kierrätyskortin tapettia hyväksi käyttäen =)

    VastaaPoista
  17. Onnea lukuisista vierailijoista!
    Käytän paljon jemmaamaani tavaraa kortteihin, mutta tänään tein varsin tätä varten kokeilun seuraavaa joulukorttiurakkaa varten. Olutkorkki toivotuksena ja kukka mainospaperista. Kortti löytyy täältä .
    Toinenkin kierrätyskortti melkein valmiina;)

    VastaaPoista
  18. Hieno on tuo Marika L:n kortti!

    Minulta vielä pari korttia, joihin käytetty tapettia, pakkauspaperia ja suklaan käärepaperia;) täällä .

    VastaaPoista
  19. No huh huh, taidan juuri ja juuri ehtiä mukaan arvontaan?? Linkissä minun korttini, se alimmainen, siinä olen käyttänyt autotalli-tavaraa taasen, kierrätetään miehelle ylimääräiset(?) materiaalit askartelun puolella:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kurkkasit jätit kommentin, niitähän on aina niin mukava lueskella.
Paas poiketen uudelleenkin =)

Kirsikka