perjantai 27. helmikuuta 2009

Kortit samoista matskuista

Jo kuukauden verran olen pohtinut, että mihin tämä hauskuus on kadonnut, kun ketän ei järjestä enää näitä kortteien tekoa samoista materiaaleista. No sitten myöhästyin Hannen järjestämästä hauskuudesta, mutta voinhan sen järjestää ihan itsekin =)
Jos vaikka saisin taas kipinän korttien tekoon =)
Eli tässä ohjeita:
4 osallistujaa, joista jokainen lähettää vuorollaan identtiset materiaalit muille osallistujille. Materiaalit postitetaan aina maanantaisin, saapuvat tiistaina tai keskiviikkona tekijöille ja aikaa tehdä kortti on seuraavaan maanantaihin saakka.
Materiaalilähetyksen tulisi sisältää papereita, väh. kaksi leimakuvaa (on vara harjoitella värittämistä) ja tietenkin joitain koristeita.
Pyritään käyttämään mahdollisimman paljon toisen lähettämiä materiaaleja, osan saa kuitenkin jättää käyttämättä, ylijääneitä ei tarvitse palauttaa ja omasta varastosta saa ottaa lisäyksiä.
Kun kortti on valmis, se esitellään blogissa ja mieluusti linkitetään muidenkin osallistujien kortteja samaan postaukseen.
Korttipohja otetaan omasta varastosta!
Ilmoittautuminen kommentoimalla ja jos olet kolmen ensimmäisen kommentoijan joukossa niin laita minulle s.postiin yhteystietosi.
Jos porukka on kasassa maanantaihin 2.3. mennessä niin laitan osallistujille kuoret matkaan =)
EDIT: TÄYNNÄ !!!
MUKANA: (tämä voisi olla lähetys järjestys, eikö?)
KIRSIKKA
SARON
AN
APRIS
LAITAN SIIS EKANA KUORET MATKAAN KAIKILLE JA LÄHETÄN JOSSAIN VAIHEESSA TEILLE MYÖS MUIDEN YHTEYSTIEDOT =)

3 kommenttia:

  1. Minä minä minä minä!! -osallistun siis!!

    VastaaPoista
  2. Uskaltaisinkohan minäkin osallistua tähän. Ei ole aiempaa kokemusta tästä, mutta neuvonet vielä =)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kurkkasit jätit kommentin, niitähän on aina niin mukava lueskella.
Paas poiketen uudelleenkin =)

Kirsikka