lauantai 31. lokakuuta 2009

Kultaa ja kunniaa

Kiitos kaimani Kiti ihanasta tunnustuksesa. Sama vika "Rahikaisella" eli ei oikein ole ollut aikaa blogia päivitellä saati jättää aina kommentteja, kurkkimassa kyllä olen aina välillä käynyt.
Tein siis viimekuun aikana kahden kuukauden kortit Artille, jotta voin seuraavaksi tosiaan keskittyä kranssien tekoon ja paljon muutakin ois vielä tehtävänä ennen joulua.
Mutta jos vaikka sitten joulun jälkeen helpottaisi.
Haluasin antaa tunnustuksen seuraaville, joiden blogeista olen monesti saanut inspiraatioita kortteihini =)

torstai 29. lokakuuta 2009

Kumpi parempi..... mielipiteitänne kaipaisin....



Omasta pihastamme kaadettiin muutama puu ja nyt alkoi taas armoton kranssien vääntäminen.
Aina ennen olen kranssit tehnyt kuusesta, mutta nyt tein yhden kokeeksi myös männystä.
Kumpi siis on parempi, kuusi vai mänty ???
Nämä siis vasta koevedokset ilman koristeita ja ruseteita.


P*skarteluhaaste #12

Kiitos jälleen kivasta aiheesta.
Moneen haasteeseen olisin halunnut osallistua, mutta vain tuo aikani on ollut niin rajallista. =(
Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että Artit saa odottaa ja tämän yhden haastekortin ainakin teen =)
Kuvan olen värittänyt promarkereilla ja inktenseillä. Lisäksi sutaisin reunoihin hieman kimaltelevia chalkseja, mutta eipä ne tässä kuvassa näy =(
Leimakuva on yksi lemppareistani, Sugar Nellien tuotantoa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Yksi Artin kortti

Nyt varmaan uskallan yhden kortin julkaista, jonka olen Arteille lähettänyt.
Tai siis käykäähän kurkaamassa TÄÄLLÄ.
Back Dropsien ohjevihkosen etukannessa on tekemäni kortti =)
Nuo Back Dropsin Clear setit ovat tosi kivoja käytössä ja nyt ovat Artin kaupassa vielä tarjouksessa!!!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Plakaatti


Voih! Tälläisen ihanuuden MinnaP minulle ojensi. Onkin aikasta söpö poju =)

Haluan ojentaa tämän seuraaville, joihin olen blogimaailman kautta törmännyt, tutustunut ja ystävystynyt.

Saron

Terhi

Maila

Tintti

Minde

Maaret

Piparminttu

Kiti

...ja voisihan sitä listaa jatkaa paljonkin vielä, eli niin kiva tämä blogimaailma on =)

Taas on "tuli hännän alla" joten linkittäminen saa nyt jäädä....


sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Löysin kuvavalikostani muutaman julkaisemattoman kortin ja tässä niistä yksi.
Kuva ei ole mikään paras mahdollinen,
vinossakin jonkin verran =(
Taustapaperina olen käyttänyt tapettia.
Perhosen (inkadinkado) ja tekstin (Finnstamper) embossannut kuparilla.
Kukan taakse kieputin vähän kuparilankaa.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Dolly muutti meille =)

Tämän ihanaisen balleriinan sain aikoinaan Maijulta.
Leimasin on Stamp it:n tuotantoa ja ostin sen Hollannista Art Journeyltä.
Kalliiksi tuli postikulujen kanssa, mutta oli sarjassamme pakko saada leimasin =)
Mukavata sunnuntai iltaa kaikille!!!

tiistai 13. lokakuuta 2009

KIITOS Marika Marja ja Carkki.
Tuntuu aivan mahtavalta saada tunnustuksia, vaikka blogissani onkin ollut suht hiljaista.
Syystä että Artit vie tosiaan paljon aikaa ja nyt vielä tässä kuussa ajattelin vääntää kahden kuukauden kortit, että jää aikaa kranssien tekoon ja muihin jouluvalmisteluihin.
Ja asiaan...
Tunnustuksen ohjeena seurasi tämä:
Tunnustuksen saajan tulisi jakaa se edelleen seitsemälle bloggajalle ja linkittää heidät postaukseensa.
Samalla pitää paljastaa itsestään 7 asiaa, joita muut eivät vielä tiedä...
Kovin moni onkin jo tämän saanut eli nyt jätän väliin jakamisen, mutta ne seitsemän asiaa itsestäni....
1. Pelkään pimeää... ainakin vähän.... =)
2. 3kk kestävä lisätyöni... perunajauhon säkitys. Eli kun kiisseliä keittelette ja paperia askartelussa käytätte niin muistelkaa silloin minua =)
( Perunajauho toimii "liimana" paperissa)
3. Pidän erittäin paljon koirista ja jossain vaiheessa vielä Sakemannin ostan, kun lapset kasvavat.
4. Askarteluhuoneessani vallitsee kaaos....
5. Kaurakeksi maistuu paremmalle, kun sen kastaa kahviin ;)
6. Pidän suklaasta.
7. Olen aamu-uninen, kun öisin askartelen =)

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Onnittelukortti


Tein tämän kortin äidilleni ja isälleni synttärikortiksi.
Leimakuva on siis Art Impressionin Jump In.
Paperi Basic Greyn
Väritys Derwent Inktense laveerattuna öljyllä. Ihon taisin värittää Distress Inkin Tattered Rose värillä.
Uimarenkaaseen ja kellukkeisiin vähän Glossyä.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Ritva se minua tälläisellä haasteella ja tunnustuksella muisti.

1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti
1.Kuulo - saan nauttia lasten iloisesta naurusta mutta myös välillä mahdottomasta kinastelusta.
Kuuloni voi olla myös hyvin valikoivaa =)
2.Näkö - Ilman laseja en näe kauas...
3. Tunto - Ehkä ihanin aisti, kun saa tuntea eri asioita. Miten hyvältä tuntuukaan, kun pieni käsi tarttuu omasta kädestäni kiinni.
4.Hajuaisti - Nam... miten voikaan juuri leivottu pulla tuoksua niin ihanalle.
5. Maku -... ja maistua maidon kera.
Jahas... ja viisi seuraavaa onnekasta =D

maanantai 5. lokakuuta 2009

Lili of the valley

Tälläisiä uusia ihanuuksia löysin maailmalta =D
Bestfriend swing



Teddy Presents for 2



Teddy big star



Teddy balancing



Angels trumpet



Angels praying



Angels flying





Tälläisiä lankakukkia valmistui kotimatkalla Seinäjoelta.

Oli ihan pakko päästä heti kokeilemaan miten se tapahtuu. Vähän on gelmia oli aluksi, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Kovin isoja näistä tulikin, eli pienempää en omalla vekottimella saanut.

Googlettamalla lankakukat tai rosette tekniikka löytyykin paljon juttua ja eikä tämä kukkien teko välttämättä mitään laitetta tarvitse, vaan siihen riittää pahvikiekkokin. Vielä en perehtynyt asiaan niin paljoa, että olisin kiekkoa valmistanut. Niin voisin kuitenkin saada pienempiä kukkia aikaiseksi.
Vähän myöhästyin tästä....ensin loppui patterit kamerasta ja sitten en ehtinyt/muistanut päivittää blogiani.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Reissussa...

... oli jälleen oíkein mukava matka Seinäjoelle käsityömessuille. Ainakin kun oli taas niin loistavaa matkaseuraa !!! Kiitos teille Tintti, Terhi, Maila ja Piparminttu sekä muut matkalla olijat ja eteenkin IIISO KIIITOS matkan järjestäjälle LIISALLE!!!
Vaikka pohjanmaalle suunnistimmekin niin eipä yhtään puukotusta sattunut, mutta melkein pari vakavaa puikotusta =D
Matkalta lähti mukaan muutama leimasin, ihania papereita, muutama lävistin, timantteja, kukkia ja synttärilahja isälleni.
Muutama uusi ideakin löytyi ja siksi pitikin ostaa puualusta jolla saa näppärästi tehtyä lankakukkia. Niistä pitäisi korttikin blogiin tehdä ja Piparmintun blogissa kannattaa kanssa käydä kurkkaamassa, josko siellä olisi myös valmiina lankakukka kortti.
Yksi onnellinen kanssamatkustaja löysi itsestään eläinaktivistin ja päätti pelastaa yhden iiihanan pupun roikkumasta niskastaan myyntikojusta. (käsinukke)
Toivottavasti "Alpakka" on tykännyt uudesta kamustaan =)
Päätimme myös aloittaa pienimuotoisen kuntoilun, ettemme ihan aina askartelutuolilla istuskele vaan hommaamme hyppynarut.... joku olikin jo tähänkin lajiin tutustunut... =)
No kukin pitäkööt omana tietonaan kuka miten hyppelee ja missä....
Kovasti niitä uusilla ideoilla höystettyjä kynttiläkutsuja odotellen....varmasti tekevät adventtikynttilät kauppansa =D

torstai 1. lokakuuta 2009

Synttärikortti

Vihdoin yksi korttikin valmiina. Niin tai synttärit olivat jo viime viikon sunnuntaina, mutta näillä kulmilla tuntuu olevan jotain tautia liikenteessä.... eli ENBP- virus on iskenyt..... =)
Ei Nappaa Blogin Päivitys =D
No onhan sitä kiireitäkin ollut ja kasallinen kortteja lähtenyt Artillekin.
Eilen kaivettiin maa auki, kun ois talon laajennus tiedossa, huh huh... sehän tietää lisää hommia.
Huomenna kuitenkin pääsee ihmetteleään ja kummastelemaan kaikkea ihanaa Seinäjoen käsityö messuille. Hauskaa varmaan ainakin tulee olemaan =D