torstai 25. kesäkuuta 2009

Sugarin uusimpia leimasimia

No nyt ovat molopäät ja pölkkyjalat Greeting farmin leimat saaneet mulkosilmät serkuikseen =)
Sugarin uusimmat leimat ovat jotenkin erilaisia ja kiehtovia vaikkeivat nyt ihan söpöjä.
Itse ihastuin, mutta jostain kumman syystä en ole ehtinyt edes testata itse vielä näitä Diane Dudan leimoja.
Tasaa keskelle
Lisäksi päivittelin Forever Friendsin muutaman nallukan ja Joanna Sheenin pari Messy Rabbittiä. =)

Huh huh...

...mikä päivä. Eilen appiukkoa kohtasi karmaiseva kokemus maatilallaan. Oven kun aukaisi niin vastassa ovella oli saappat....täynnä vettä. Ja kaiken kukkuraksi pettänyt putki oli yläkerran vessassa...
Eikun auton nokko kohti Pohjois-Satakuntaa ja tyhjentämään pirttiä kastuneista tavaroista, liinavaatteista ja matoista.
Aivan mahdoton homma laittaa pois toisten omaisuutta, kun anoppikin on sairaalassa =(
No vielä siellä voi kesällä oleskella, mutta vähän myöhemmin alkaa valtava remontti.
Huomenna vietetään pienemmän vesselin kaks vuotis synttäreitä ja pitäisi vielä kaakku leipoa ja siivota eli kiireeksi pistää.
Piti uusia leimasimiakin päivittää, mutta ne taitavat jäädä vähän myöhäisemmäksi...

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

JCC #62

Mukavaa Juhannuksen jatkoa!!!

Tällä kerralla luonnoksn tekijänä toimi Lehtipöllö/Tanja

Kiitokset haastavasta ja kivasta mallista.

Jotain kuitenkin tein vähän erilailla.
Nauhaa en vain osannut laittaa kuvan päältä, vaikka kuinka yritystä oli ja kuvakin jäi suoraan koska silloin olisi vaarana ollut typyn tipahtaminen paketin päältä =) Tekstin jätin pois ja laitoin rusetin tilalle, mutta korvatkoon tuo 18 tekstin, kortti on siis tarkoitettu täysiän saavuttavalle neidille.
Eli näillä eväillä mennään.

Leimakuva on Rubber Romancen, jota sain Saronilta.
Paperit Basic Greyn lehtiöstä Sultry.
Pitsikukkalävistäjä on EK Successin
KP 154

perjantai 19. kesäkuuta 2009


HYVÄÄ JA TURVALLISTA JUHANNUSTA KAIKILLE!!!


torstai 18. kesäkuuta 2009

Askartelua kummipojan kanssa


13-vuotias kummipoikani oli meillä pari yötä ja muutaman kortin ehdeimme yhdessä tehdä.

Hän on mielestän iaivan mahdottoman hyvä piirtämään, joten ihan nolotti lykätä leimakuva nokan eteen ja sanoa että teen korttini näistä.

Hän ihastui heti värittämiseen ja mielestäni ensimmäinen väritystyö on kyllä mahdottoman hyvä. En edes uskalla verrata omaan ensimmäiseen väritykseen =)

Tässä sii kummipoikani kortti, jonka hen teki alusta loppuun ihan itse ja oli tarkkana myös värisävyistä =) Rusettikaan ei kuulemma ole ihan täydellinen, mut valitettavasti mulla ei ollut oikean väristä nauhaa =)



Meemi

Korttimyllyn Karita se haastoi minut tälläiseen hauskuuteen.
Ja seuraaville annan sen eteenpäin Saron, Terhi ja Apris
1) Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

Grillillä myyjänä
kiireapulaisena kaupassa
perunajauhon säkitys =)
kemian laborantti

2) Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

Life
Mac Leodin tyttäret
CSI Miami
Selviytyjät
3) Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
Hong Kong
Thaimaa
Brasilia
Egypti

4) Neljä Internet-sivustoa, joilla vierailen päivittäin:

Oma blogi
OP
Ebay
Artti
5) Neljä lempiruokaani ovat:

Broileri ihan missä muodossa =)
Lasagne
Muusi ja pihvi
Pizza

6) Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin nyt:
Mökillä
Matkoilla
Shoppailemassa

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Tunnustus


Kiitos Piparminttu ihanasta tunnustuksesta. Saat saman myös minulta!!!

Tällä kerralla en laita eteenpäin, koska aika moni ihana blogi on jo tämän saanut myös muilta ja nyt aion vielä yhden kortin väkertää =)


sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

JCC #61

Tämän viikon luonnoksen on suunnittelut Kati. Kiitos oikein mukavasta pohjasta, jolle löytyy kyllä myöhemminkin käyttöä.
Hääkorttien valmistus pitäisi kanssa aloittaa jo vähitellen, kun muutama kortti on jo tilauksessa.
Kaikki leimat kortissa on Artin tuotantoa, paitsi tietysti tuo Hääparille leima, joka on Sinellin tekstileimasarjasta.
KP 154
LK 74, 75

ja vielä rippikortti

Tämä kortti melkein unohtui julkaista, mutta nyt sekin on hoidossa =)
Ja lisää rippikortteja tulossa vielä Magnolian kuvilla...
KP 153


lauantai 13. kesäkuuta 2009

Lisää rippikortteja

Samalla kirkolla jatketaan. Tästä leimasta tykkään tooosi paljon. Saa nopeesti ilman värityksiä kortteja aikaiseksi =)
Aika simppelit tulivat näistäkin.


KP 151,152


torstai 11. kesäkuuta 2009

Kokeiluja

Taas testailin väritöntä kohojauhetta korteissani. Tällä tekniikalla saakin aika nopsasti kortteja aikaiseksi. Sivun lis'sin vähän kiekuroita ja pisteet ovat tehty kohovärillä.
Leimasin on Artin. Löytyyhän sieltä siis paljon muitakin leimasimia, ettei vain pelkästään hupi juttuja.
Tämän tein vain värillä.

Ja tässä käytin taas sabloonaa reunassa ja värittömällä kohojauheella tein kirkon.


KP 148,149,150
LK 73


lauantai 6. kesäkuuta 2009

Onnittelut pappalleni

Huomenna onkin oikein kiva päivä tiedossa. Koko äidin puolen suvun voimin juhlimme pappani 80-vuotis päiviä. On taas mukavaa nähdä serkkuja, joiden kanssa ollaan lapsena kesäisin leikitty mummulassa. Yksi serkuista asustelee Englannissa ja ollaankin varmaan viimeksi nähty vuonna 2002. Sen jälkeen molemmat ollaankin "lisäännytty" =) ja varmaan muutenkin hieman muututtu =) Pyysin myös tätiäni tuomaan Englannista jotain korttilehtiä ja maltan tuskin odottaa millaiset viisi erilaista lehteä on löytynyt =) On myös tovin aikaa siitä, kun ole toisen enoni nähnyt, kun ei kovin usein tänne Vaasasta ajele. Mutta huomenna kaikki taas koolla niin kuin ennen vanhaan aina jouluna =) Ai niin ja tietysti kortin teko jäi mun heiniksi =) Vähän oli hankala homma. Traktorin väritys on juuri sellainen kuin pappallani joskus oli, mutta värityksen jälkeen meinasi tulla pankiikki papereiden kanssa... ja vähän värikäs siitä sitten tuli, mut menköön.... Eikä tuo possukaan ihan tuulesta temmattu ole. Mummulassa oli siis joskus sikoja =)
Leimasimet ovat siis Joanna Sheenin kaupasta ostettuja =)
ja luonnoksen nappasin Stamp Articin haasteesta.
KP 147
LK72

perjantai 5. kesäkuuta 2009

JCC #60

Mukavaa perjantaita kaikille ja vaikka onkin kolea ilma varmaankin koko Suomessa niin hyvillä mielin voi vaikka istua sisällä ja askarrella. Sain kuin sainkin tässä touhussa ja tohinassa kortin väännettyä haasteeseen.
Korttini ei kyllä yhtään ole mun värinen, mut kukka sen värin määräsi.
Leimasimet ovat Penny Blackin akryyliseteistä Allegro ja Enjoy.
No tulipas nekin paketit sitten avattua =)

Kiitos Johanna mukavasta ja monikäyttöisestä mallista.

Ja ihanaa saada Tintti mukaan DT tiimiinne, olenkin tätä hetkeä jo odotellut =)
KP 146
LK 70 ja 71
(molemmat setit siis korkattu =)

40000

Hupsista!!!
Ihan itse bongasin tuon 40000 luvun. Kylläpäs on mahtava määrä vierailijoita siitä lähtien kunnes aloitin bloggailun ja KIITOS siitä Teille kaikille ihanille blogituttavilleni, jotka jaksatte antaa palautetta korteistani. Ilman teitä tämä juttu olisi jo varmaan lopahtanut aikoja sitten.
Odotellaan vielä tuota maagista 50000 etappia ja silloin vasta pistän jotain arvontaa pystyyn.
Itselläni jotenkin on nyt jumissa vähän bloggailu=(
Ja kun tuo pienempi vesseli on aikasta meneväistä tyyppiä ja välillä päikkäritkin ovat sellaista tahtojen taistelua, ettei edes silloin pääse oman askartelupöydän ääreen rentoutumaan. Joten askartelemaan pääsen vasta lasten yöunille päästyä ja sitähän hetkeä ei pitäisi "pilata" netissä istumalla, paitsi jos nyt jostain jotain kiva shoppailtavaa löytyisi =)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Jehkotar CC#59

Vihdoinkin sain kuvatuksi korttinin Jehkottaren haasteeseen.
Aivan ihanan luonnoksen tällä kerralla oli tehnyt MARIAH.
Tykkäsin tästä ja varmasti jatkossakin tulen käyttämään ko luonnosta.
Tapetti sai tällä kerralla toimia taustapaperina ja kuvaksi valitsin Magnolian vauvan tossut.
KP 145

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Koristenauhat

Valkoinen koristenauha
1,50/m
kulta koristenauha
2,-/m



Kukkanauhat

1,80 € / m
vanha roosa, sininen, vihreä, turkoosi ja valokoinen


sateenkaari, lila ja ruskea

Paljettinauhat

2,20 € / m
hopea ja kulta

Timanttinauhat

2,- / m
musta ja valkoinen jossa timantti keskellä

Timanttikukkanauhat

2,20 /m
sininen, kulta LOPPU, hopea ja valkoinen

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Loput YO-kortit

Vähän harvemmin tuntuu näitä postauksiani tulevan, mutta laitetaan sit monta kerralla =)
Nämä jotenkin jäivät kaikessa tohinassa julkaisematta ja muutamia uusiakin olen jo saanut aikaiseksi, mutta ne sitten taas myöhemmin =)
Tämän Rubber Romancen leimakuvan olen leimannut Saronilta ja ideankin korttiin sain häneltä.
Lakki leimasin on Finnstamperin tuotantoa. Reunukset tein Luxury kortti pohjalla (Lumikelloilta). Eli pohja tarkasti keskelle ja mustetta meikkisienellä ympärille.
Yksinkertainen ja nopea valmistaa.

Ja tämä myös samalla tekniikalla kuin aikaisempikin kortti.


Tässä kortissa taustapaperi määräsi tahdin =)
kuten tässäkin....
KP 140-144


Plakaatti



Voih! Tälläisen ihanuuden sain Mimikolta =) Kiitos vielä kerran!!!!
Tällä kerralla niin moni lemppariblogeistani on tämän jo saanut, joten jätän jakamisen väliin tällä kerralla ja unillekin pitäisi jo mennä...

Ihanaa, kun joku muistaa, vaikka vähän hiljaiseloa blogini on viettänyt.
Pihalla on niin paljon puuhailtavaa, että väkisinkin tuo askartelu jää vähemmälle.
Viikonloppu oltiin vaihteeksi poissa kotoa ja jotain askartelu tarvikkeita yritin kahmia mukaan, mutta ainahan sitä jotain jää kotiin ja pakko yrittää askarrella ilman, ei kiva....